JUURET
Jokaisella on juuret.
Liian kaukana irti omasta maastaan ei enää juurru.
Irti poimittuna ei pitkään elä, kaikelle on oma paikkansa
eri maissa kaikille omat ravinteensa, omat olosuhteensa.
Ei pidä luulla ettei paikalla olisi väliä.
Ilman maaperien eroja ei olisi erilaisuutta. Miksi ihmiset
olisi luotu elämään missä kohtaa tahansa maapalloa,
jos kasveilla ja eläimilläkin on omat juurensa, elinalueensa
ja niille otolliset kasvupaikkansa.
Harva laji menestyy kaikkialla maailmassa,
ei ihminen ole mikään poikkeus. Se että ihmisellä on aivot,
ei tarkoita että ihminen olisi viisas. Jumala on.
Kaikella on paikkansa, ei pidä luulla, että Jumala
olisi tehnyt virheen ja luonut ihmisen väärään paikkaan.
Jokainen kasvi, eläin ja ihminen, jokainen aine, systeemi ja
järjestelmä tarvitsee elääkseen, menestyäkseen ja toimiakseen
juuri sille sopivat olosuhteet.
Se jonka juuret ovat sitkeimmät ja vahvimmat, se jonka juuret
leviävät ja valtaavat alaa sieltä, minne ne eivät kuulu,
se lopulta tukahduttaa ja tappaa elämän ympäriltään.
Ei pidä luulla, että
mikään tasapaino säilyy antamalla tilaa vahvemmille.
Ei pidä luulla, että se joka valloittaa ja pyrkii leviämään
olisi heikoin. Ei se että varastaa ja riistää ole köyhyyttä,
vaan ahneutta. Ei se että antaa tilaa ja luovuttaa ilman vastinetta
ole hyvyyttä vaan tyhmyyttä. Ei se että pyrkii puuttumaan tähän
luonnolliseen järjestelmään ole systeemin korjaamista vaan
kaaoksen ja häiriötilan luomista.