Tässäpä yhdestä Winnien lempikirjasta
“Auringon noustessa oppilaspiirin ulkopuolella seisoi melkein tuhat
lintua katselemassa uteliaina Maynardia. Ne eivät välittäneet, nähtiinkö ne vai ei, sillä ne kuuntelivat lokki Joonatania ja yrittivät ymmärtää sitä.
Joonatan puhui hyvin yksinkertaisista asioista: että lokin kuuluu lentää, että vapaus on sen sisintä olemusta, että kaikki, mikä on tuon vapauden tiellä, on heitettävä syrjään, olkoonpa sitten kysymys rituaaleista tai taikauskosta tai millaisista rajoituksista hyvänsä.
-Heitettävä syrjään? kuului ääni tungoksesta. -Myös lauman lakiko?
-Ainoa muutumaton laki on se, joka johtaa vapauteen, sanoi Joonatan. -Muuta ei ole olemassa.
-Kuinka luulet meidän oppivan lentämään niin kuin sinä lennät? kuului toinen ääni. -Sinä olet toista maata ja lajia ja jumalainen, sinä olet muiden yläpuolella.
-Katsokaa Fletheriä. Ja Lowellia. Tai Charlen Rolandia. Tai Judy Leetä. Ovatko myös ne toista maata ja lahjakkaita ja jumalaisia? Eivät yhtään sen enempää kuin te, eivät yhtään sen enempää kuin minä. Niiden ainoa eroavaisuus, ehdottomasti ainoa, teihin verrattuna on siinä, että he ovat alkaneet ymmärtää, mitä ne todella ovat, ja ryhtyneet harjoittelemaan.
Joonatanin oppilaat, Fletcheriä lukuunottamatta, liikahtivat levottomasti. Ne eivät olleet tienneet, mitä ne tekivät. Tungos lisääntyi päivä päivältä; lokit tulivat kyselemään, palvomaan, pilkkaamaan.
Kun ajatuksen nopeudella käsittelevä oppitunti oli eräänä aamuna päättynyt, Fletcher sanoi Joonatanille:
Lauman keskuudessa puhutaan, että mikäli sinä et ole Korkeimman Lokin poika, sinä olet tuhat vuotta aikaasi edellä.
Joonatan huokasi. Tämän joutuu maksamaan väärinymmärretyksi tulemisesta, se ajatteli. Silloin kuulee itseään nimitettävän sekä saatanaksi että jumalaksi. -Mitä mieltä sinä olet Fletch? Olemmeko me aikaamme edellä?
Hiljaisuus kesti kauan.
-Tällainen lentämistapa on aina ollut olemassa; kuka tahansa olisi voinut oppia sen, jos olisi halunnut perehtyä siihen. Ei tällä asialla ole mitään tekemistä ajan kanssa. Ehkä me olemme jonkinlaisia muodin edelläkävijöitä? Lennämme toisella tavalla kuin useimmat muut lokit.
-Sinäpä sen sanoit, vastasi Joonatan ja pyörähti hetkeksi liitämään selällään. -Tuo ei kuulosta puoliksikaan niin pahalta kuin se, että olisimme edellä aikaamme.”
-Richard Bach, Lokki Joonatan