Kreikan pojat pääsevät nyt discoon, kun tukipaketti pantiin jakoon.
“Me emme ole pyytäneet ketään puuttumaan sisäisiin asioihimme. Meillä on tarpeemme, mutta myös rajamme, emmekä neuvottele kenenkään kanssa omanarvontunnostamme. Me otamme määräyksiä ainoastaan Kreikan kansalta.”
Kreikan pääministeri George Papandreou sanoi IMF:n pääjohtajalle.
Kansainväliset tarkastajat antoivet periksi Kreikan pojille, ja luvan 15 miljardin discorahan nostoon.
Tää on niin tätä. Nyt on kaikilla hyvä mieli.
Ihme baskaa tulee televisiosta. Esimerkiksi nyt tuo Kadonneen jäljillä.
Siinä suomalaiset ihmiset etsivät juuriaan. Toisin sanoen
neljäkymppiset naiset haluavat löytää kreikkalaisen isänsä.
Sen, joka kerran elämässään on pannut etsiskelijän äitiä
jollain römpöttelyreissullaan.
Ohjelmassa etsiskelijät matkustavat ympäri maailmaa repalainen
valokuva taskussaan, ja aina perillä odottaa lämmin,
eksoottinen perhe, joka ottaa avosylin vastaan aikuisen kadotetun
lapsensa, jota on koko elämä odotettu.
Tarkka katsoja voi kuitenkin huomata kadonneen isän kasvoilla
kiusaantumista ja hämmennystä. Miten sitä muka muistaisi jonkun
40 vuotta vanhan panon?
Etsiskelijän mukanaan tuomasta repaleisesta mustavalkokuvasta
yritetään sitten tiirailla minkä näköinen nainen se oli,
joka tuli pantua paksuksi jossain suomessa tai sen sellaisessa.
Ohjelmassa ei kuulla mitään selityksiä, miksi nämä kadonneet
katosivat.
Parinkymmenen vuoden kuluttua sama formaatti voidaan tehdä
Suomessa. Kadonneita isiä on kaikkialla, ei tarvitse mennä
edes Kreikkaan asti.
Ruotsissa maahanmuutokriittiset joutuvat kokemaan rasismia ja
väkivaltaa arjessaan. Heitä isketään puukolla kaduilla ja
maahanmuuttokriittisen puolueen jäsenet joutuvat kulkemaan
poliisisaattueessa.
Monikulttuurisen Ruotsin puolestapuhujat lämmittelevät
polttouunejaan ja kaduilla vaeltaa meluisia mielenosoittajia.
Onneksi Winnie on täällä lintukotomaisessa pikku Suomessa,
valmistautumassa sanataiteen kenttätyöhön.
Tänään voisi pohdiskella lasten kanssa tuon vanhan mainion sadun
”Keisarin uudet vaatteet” opetuksia.
Kenen suusta se totuus tulikaan?
Tuuleta tunteita Linnanmäellä, tällainen mainos on Winnien päivittäisellä lenkkeilyreitillä. Ja juuh, jotkut ovat nyt näin toimineet Linnanmäellä. Tekee mieli tässä kohden sanoa, että mitäs minä sanoin, ja muutama muu, näinhän tässä ennen pitkää tulee käymään. Tämän kaltaiset joukkotappelut ovat varmasti lisääntymässä Suomessa.
Täällä Winnien kotikylällä ihmiset joutuvat joka päivä jonottamaan
venäläisten takana kaupoissa, ja täytyy kyllä sanoa, että suomalaiset ovat äärettömän kilttejä jonottajia. Täällä on ihan tuttua se, että maatuskoita on seitsemän siinä edessäsi kassalla; yksi heistä maksaa ja kuusi muuta hakee lisää tavaraa hihnalle. Silloin kyllä vituttaa, jos olet ”käväisemässä pikaisesti” kaupassa ostamassa sen unohtuneen maidon, tai uudet pikkarit, jonnekin puunoksaan unohtuneiden tilalle, ja joudut odottamaan siinä 45 minuuttia, ja katsomaan kun maatuskat nostavat lisää tavaraa hihnalle. Hohhoijaa.
Ei tulisi mieleenkään alkaa potkia, raapia ja purra näitä tähänkin tuppukylään rahojaan kantavia siskoja. Ehei. Me suomalaiset jonotamme hipihiljaa venäläisten, somalaiden ja kaikenmaailman eläimellisesti käyttäytyvien huivipäiden perässä. Me seuraamme sivusta arkoina tovereidemme huonoa käytöstä ja korkeintaan jupisemme itseksemme sitten kotona, kun kukaan ei ole kuulemassa. Tai saatamme kirjoittaa nettiin, yleisönosastolle tai Estareihin tulikivenkatkuisia RASISTISIA solvauksia
kokemastamme vääryydestä. Ja sen vuoksi ystävät, sukulaiset, tuttavat ja naapurit alkavat karttaa hiljaisia kanssajuputtajiaan, ettei vaan joutuisi työpaikan kahvipöydässä huonoon valoon tai saisi vaikka potkuja. Ja silloin joutuu tietysti oikeuteen selvittämään nettijuputuksiaan, ja lopulta tällainen yksilö päätyy vaeltelemaan rasistin tympeä
polttomerkki otsassaan koko loppuelämänsä. Tällaista se on meillä täällä Suomessa.
Winniekin saattaa kirjoittaa täällä omilla sivuillaan, että vittu kun tekisi mieli joskus purra oikein kunnolla jotain
jonossa etuilijaa. Saatana, hakata käsilaukulla naamaan ja raapia silmät päästä sellaiselta eteen rynnijältä. Vittu, potkaista niitä leveitä perseitä, joita joutuu tunnin hiljaa tuijottamaan ja kuuntelemaan, kuinka SUOMALAINEN kassatyttö piipittää huonoa venäjää ja mietä ja sietä sekaisin, että juu juu, hakekaa vaan lisää tavaraa tiskille, me pikkuruiset, vaatimattomat suomalaiset joudamme kyllä jonottelemaan, ei ole kiire.
Tai että ne huivipäät siellä Linnanmäellä, ja heidän vilkkaat lapsensa, ne, joiden verisuonissa virtaa eksoottinen ja vireä veri; he saavat kyllä etuilla ja ohittaa - ainakin kiltit, hiljaiset ja niin nössöt suomalaislapset, jotka raukat oppivat jo vuoden ikäisinä päiväkodissa, että OMAA VUOROA ODOTETAAN kiltisti ja hiljaa, ja että rynniminen ja etuilu on rumaa. Että lautanen syödään tyhjäksi AINA, pitää ainakin maistaa, vaikka lautasella olisi paskaa. Ja jos näin ei toimi, tarhatäti tunkee sössöt lusikalla kurkkuun. Ei tulisi mieleenkään sylkeä päin tädin näköä, ehei. Niin tekee vain, jos on pahasti ADHD-lapsi tai kehitysvammainen aikuinen, joka ei ymmärrä. Tai maahanmuuttaja.
No, KYLLÄ suomalaisetkin etuilevat. Juuh, aamuneljältä nakkikioskin jonossa. Silloin saattaa jopa saada turpaan toiselta suomalaiselta, jota nälkäisenä moinen etuilu siihen aikaa yöstä saattaa alkaa vituttaa.
Lähiaikoina kukkahattutätejä ja -setiä on askarruttanut, mitä tehdä
alatyylisille asiakirjoille tai sellaisten kirjoittajille/lähettäjille.
Kuten esimerkiksi sille eräällä virkamiehelle, joka taannoin lähetti
tutuilleen työpaikkansa sähköpostista tuollaisen alatyylisen meilin.
Winnie mietiskeli, mitä alatyyli on?
Meneekö jossain sellainen raja, jonka alle menevät jutut
ovat alatyylisiä? Olisi mielenkiintoista tietää, mihin se raja vedetään.
Jos on olemassa alatyyliä, on olemassa varmasti myös ylätyyliä.
Kun Winnie luki tuota kohuttua ”alatyylistä” tekstiä, hän ällistyi.
Winnien mielestä teksti oli enemmän selkokieltä kuin alatyyliä.
Siksipä hän mietiskelikin, miten voidaan määritellä jokin teksti
alatyyliseksi? Se mikä jollekin on alatyyliä saattaa olla toiselle
normikieltä. Se, miksi siitä nousee kohu, johtuu luultavasti siitä, että
kukkahattutädit tai -sedät hallitsevat ylätyylisen
paskanjauhantakonseptin, ja me muut käytämme normikieltä.
Tai sitten näillä alatyyliksi leimaajilla on itsellään jokin tarve
korostaa omaa ylemmyyttään.
Esimerkiksi hoitoalalla täytyy käyttää monenlaista kieltä.
Saattaa olla, että sinun pitää pyytää miespuolista ikäihmistä
virtsaamaan näyteastiaan, eikä hän ymmärrä, mitä asiakielelläsi
sanot. Silloin pitää sanoa ”jättäisitkö kusinäytteen purkkiin”.
Vieläkin on olemassa ihmisiä, joilla ei ole nimiä sukupuolielimille.
Miten tällaisille ihmisille voi neuvoa alapäähän liittyviä asioita,
ellei henkilö tiedä, mitä navan alapuolella on?
Puhumattakaan siitä, että sellainen henkilö voisi työskennellä
terveydenhoitoalalla.
Paitsi se, että ihmisillä on sanoja, joita he eivät käytä ja toisia,
joita he suosivat, niin se miten puhumme ja kirjoitamme on
kuitenkin yksilöllistä ja henkilökohtaista.
Erityisesti murretta puhuessa törmää jatkuvasti siihen, että
yleisösi ei kuuntele yhtään mitä sanot vaan miten sen sanot.
Mitä hemmetin väliä sillä on, jos asiasi tulee selväksi?
Jos ei ymmärrä mitä toinen puhuu tai kirjoittaa, voisiko vika olla
kuuntelijassa tai lukijassa?
Ehkä kyse onkin siitä haluaako ymmärtää.
Jos edes samaa kieltä puhuvat ihmiset eivät ymmärrä toisiaan,
miten voi kuvitella, että yhteistyö ja yhteisymmärrys vierasta
kieltä puhuvien kanssa sujuu?
Päivän yllättävä (?) uutisankka on:
KREIKKALAINEN HUIJASI SUOMI-NEITOA.
Ihanko totta?
Miten tuo kuulostaa Winniestä kovin tutulta.
Eikä Suomi-rukka ole edes ainoa. 
Sellaistahan se. Yhteiskunta- ja yksilö tasolla.
Mitä sitä nyt enää kitisemään.
Turha itkeä kun paskat on jo housuissa.
Winnie ei oikeastaan enää edes ällisty Matin smurffailuista.
On tosiaan aika vastenmielistä lahjoittaa Kreikalle paketti.
Kukakohan lahjoittaisi Suomelle tukipaketin?
Se on kuulkaa RASISTI joka sanoo, että Suomen ympärille
pitäisi tehdä palomuuri.
Kiitos Matti Paketista, ei yllätä enää. Tiedetään jo mitä siel on.
Winniellä oli eilen harvinaisen nuivaa seuraa.
Mutta hän valehtelisi, jos sanoisi ettei poliittinen ilmapiiri
yhtään kiihota häntä. Joskus kuitenkin kaipaa enemmän henkistä
tyydytystä kuin fyysistä. Ihan totta.
Ja sitä paitsi, parempi puhua politiikkaa muualla kuin sängyssä.
Nuivat jatkot olivat haalarihenkilöiden suosimassa G-baarissa,
jossa Winnie ei ollut koskaan käynyt. Täytyy kyllä sanoa, että
se ei ollut Winnielle oikein kotoisa paikka, vaikka poliittinen pupatus
ja tiskillä vedetyt hauet olivatkin ihan ok.
Välillä jutut menivät tietysti yli Winnien nutturan, mutta silloin
hän poistui miestenhuoneeseen puuteroimaan nenäänsä.
Niin, kun sinne oli lyhyempi jono. 
Hauskaa (normijuhlaa) työväenjuhlaa kaikille ja tässä vähän
tunnelmallista musaa.
